Harrastajat

Kun haluat harjoitella enemmän, tule luistelemaan meidän ryhmiin

Kaikki ryhmämme antavat valmiudet siirtyä eteenpäin joko yksinluistelussa tai muodostelmaluistelussa. Ryhmissä vahvistetaan jo luistelukoulussa opittuja taitoja sekä opetellaan tarkemmin lajille ominaisia asioita.

Tässä vaiheessa harjoitteluun lisätään myös oheisharjoittelu, mikä on lajissa vaadittavien taitojen kuten liikkuvuuden, ketteryyden ja tasapainon kehittämistä jään ulkopuolella.

Harjoittelukertoja jäällä on myös useamman kerran viikossa. Luistelijat etenevät oman taitotasonsa ja ikänsä mukaisesti harjoitellen puolesta vuodesta kahteen vuotta kussakin ryhmässä.

Luistelijavalinnat ryhmiin tekevät valmentajat ja ohjaajat mutta kaikki halukkaat ovat tervetulleita kokeilemaan omaan ikäänsä soveltuvaa ryhmää.

Ryhmät

Tintit

Tinteistä harjoitellaan kaksi (2) kertaa viikossa.

Pandat

Pandat on muodostelmaluistelun kehitysryhmä ja harrastejoukkue, joka ei kilpaile. Ryhmä harjoittelee kaksi (2) kertaa viikossa keskittyen perusluistelutaitojen oppimiseen. Ryhmä harjoittelee myös muodostelmaluistelun elementtejä ja esiintyy seuran tapahtumissa ohjelmalla.

Pandoista voi edetä muodostelmaluistelijaksi kilpailevaan joukkueeseen.

Ice Dreams

Ice Dreams on muodostelmaluistelun harrastejoukkue noin 9-14-vuotiaille ilman kilpailutavoitetta.

Ice Dreams harjoittelee kaksi (2) kertaa viikossa.

Taitajat

Taitajat on yksinluistelun harrasteryhmä. Luistelijoilla on mahdollisuus luistella 2-4 kertaa viikossa. 

Innostuneimmat pääsevät esiintymään ja kilpailemaan.

Taiturit

Taiturit on yksinluistelun harrasteryhmä noin 8-14-vuotiaille ilman kilpailutavoitetta.

Taiturit harjoittelevat kerran viikossa.

Voi tulla mukaan myös kesken kauden

Voit myös jättää yhteydenottopyynnön / hakemuksen luistelijaksi alla olevalla lomakkeella, niin neuvomme mielellämme sopivan ryhmän.

Olen kiinnostunut

Luistelijan tiedot

Huoltajan tiedot

Kysy lisää:

Tietosuojaseloste

Tapahtumat

Alle olevista linkeistä pääset kaikkiin seuran tapahtumiin ja näet mihin kilpailuihin luistelijat osallistuvat.

Tapahtumat   >

Kilpailut   >

Kysy meiltä lisätietoa

Lisätietoa varusteista, maksuista, myClubista...