Harrastajat

Kun haluat harjoitella enemmän, tule luistelemaan meidän ryhmiin

Kaikki ryhmämme antavat valmiudet siirtyä eteenpäin joko yksinluistelussa tai muodostelmaluistelussa. Ryhmissä vahvistetaan jo luistelukoulussa opittuja taitoja sekä opetellaan tarkemmin lajille ominaisia asioita.

Tässä vaiheessa harjoitteluun lisätään myös oheisharjoittelu, mikä on lajissa vaadittavien taitojen kuten liikkuvuuden, ketteryyden ja tasapainon kehittämistä jään ulkopuolella.

Harjoittelukertoja jäällä on myös useamman kerran viikossa. Luistelijat etenevät oman taitotasonsa ja ikänsä mukaisesti harjoitellen puolesta vuodesta kahteen vuotta kussakin ryhmässä.

Luistelijavalinnat ryhmiin tekevät valmentajat ja ohjaajat mutta kaikki halukkaat ovat tervetulleita kokeilemaan omaan ikäänsä soveltuvaa ryhmää.

Hyvä monipuolinen harrastus – Tule Kehitys- & harrasteryhmään

Riittävä liikunta on lapsen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Alle 8-vuotiaiden lasten päivään pitäisi sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa, joka koostuisi kevyestä liikunnasta, reippaasta ulkoilusta sekä vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Liikkumalla lapsesi kanssa yhdessä eri tavoin välität hänelle viestin liikunnallisen elämäntavan merkityksestä. Harrastamalla luistelua MTK:n ryhmissä turvaat osan lapsen päivittäisestä liikunnan tarpeesta.

MTK Kehitysryhmät 3-8-vuotiaille

Tintit ja Pandat ovat MTK:n yksin- ja muodostelmaluistelun kehitysryhmiä

Ryhmät harjoittelevat kaksi (2) kertaa viikossa keskittyen perusluistelutaitojen oppimiseen. Harjoittelussa luodaan valmiudet siirtyä vaativimpaan esikilparyhmään tai – joukkueeseen. Mahdollisuutena on myös jatkaa harrastusta harrasteryhmissä. Ryhmään pääsevät luistelukoulun käyneet lapset valmentajan/ohjaajan suosituksesta.

Taitajat ja Ice Dreams ovat harrasteryhmiä

Voit harrastaa luistelua harrastaen 1-2 kertaa viikossa ilman kilpailullista tavoitetta.

Taitajat on aktiivinen yksinluistelun harrasteryhmä noin 10-18 vuotiaille.
Ice Dreams on muodostelmaluistelun harrastejoukkue noin 9-15 vuotiaille. Joukkue ei kilpaile.

Taiturit harjoittelevat kerran viikossa

Taiturit on matalankynnyksen harrasteryhmä noin 10-14-vuotiaille. Ryhmään pääsevät mukaan myös 15-17-vuotiaat nuoret. Taitureihin voi ilmoittautua tällä verkkosivulla.

Kysy lisää MTK:n ryhmistä valmentajilta.

Tervetuloa luistelemaan

TINTIT

Tintit on yksin- ja muodostelmaluistelun kehitysryhmä nuoremmille lapsille.

Tinteissä harjoitellaan kaksi (2) kertaa viikossa.

PANDAT

Pandat on yksin- ja muodostelmaluistelun kehitysryhmä.
Ryhmä harjoittelee kaksi (2) kertaa viikossa keskittyen perusluistelutaitojen oppimiseen.

ICE DREAMS

Ice Dreams on muodostelmaluistelun harrastejoukkue noin 9-15-vuotiaille ilman kilpailutavoitetta.
Ice Dreams harjoittelee kaksi (2) kertaa viikossa.

TAITAJAT

Taitajat on yksinluistelun harrasteryhmä. Ryhmässä harjoitellaan sekä yksöis-, että kaksoishyppyjä.
Ryhmä sopii niin harrastajille, kuin kilpaluistelu-uran päättäneille luistelijoille.

TAITURIT

Taiturit on nuorten harrasteryhmä noin 10-14-vuotiaille.
Taiturit harjoittelevat kerran viikossa.

Voi tulla mukaan myös kesken kauden

Voit myös jättää yhteydenottopyynnön / hakemuksen luistelijaksi alla olevalla lomakkeella, niin neuvomme mielellämme sopivan ryhmän.

Olen kiinnostunut

Luistelijan tiedot

Huoltajan tiedot

Kysy lisää:

Tietosuojaseloste

Tapahtumat

Alle olevista linkeistä pääset kaikkiin seuran tapahtumiin ja näet mihin kilpailuihin luistelijat osallistuvat.

Tapahtumat   >

Kilpailut   >

Kysy meiltä lisätietoa

Lisätietoa varusteista, maksuista, myClubista...